sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Regia sukkalangasta tehdyt sukat

Nämä sukat ovat olleet tekeillä pitkään. Aloitin varmaan jo joskus huhtikuun tienoilla, mutta en ole vain saanut aikaseksi tehdä näitä loppuun saakka.

Kävin Pyöröpuikosta ostamassa Regia sukkalankaa ja ajattelin kokeilla millaista tämä on. Ajatus oli alun perin saada sukat valmiiksi jo mein matkaa varten, joka oli jo ennen juhannusta, mutta en sit ottanut siitä paineita, ne valmistuivat tänään. :)

Ostin sukkia varten uudet bambupuikot, kun lanka oli sen verran ohkaista eli ostin 2,5 sukkapuikot. Ja ihan mukavat noista taisi tulla, ihastuin lankaan. Mutta enköhän kumminkin noita Novitan lankoja silti suosi enemmän tuon langan hinnan vuoksi. Toikin lanka oli poistoväri ni onneksi oli vähän edullisempaa.

Niin ja olen mukana syksyn salainen neuleystävä ringissä.

1 kommentti:

  1. Kauniit sukat, värit ovat pirtsakat.

    Hyvää syksyä Sinulle toivottelee salainen neuleystäväsi.

    VastaaPoista